Koen, että ihan alusta asti Vasemmistoliittoa on yritetty tiettyjen tahojen osalta savustaa ulos ryhmien välisestä sopimuksesta. Olemme kuitenkin lähteneet siitä, että ne ihmiset, jotka ovat miedät valtuustoon äänestäneet, ovat oikeutettuja saamaan äänensä kuuluviin.
Eilen, kun käsittelimme omistajapolitiikkaa, oli edessä jälleen yksi suuri virstaanpylväs. Saimme kuitenkin neuvotteluissa niin hyvät ehdot liittyen kaupungin vuokra-asuntoihin, Myllykodin tulevisuuteen, tulevien osakeyhtiöiden myyntisuunnitelmiin, että päätimme haluta olla edelleen mukana ryhmien välisessä sopimuksessa.
Helppo ei prosessi ole meille puolueena, mutta ei henkilökohtaisesti minullekaan ollut. Kun vuosi sitten lokakuussa kävimme vaalit, oli kentän viesti selkeä: on pyrittävä punavihreään yhteistyöhön. Kun kaikki puolueet sitoutuivat ryhmien väliseen sopimukseen, ajattelin, että on helppoa lähteä siellä sisällä tekemään tuota kovin toivottua punavihreää yhteistyötä. Vaan kuinkas sitten kävikään?
Kun nyt katsoo kulunutta vuotta, voin vain todeta, että olen äärettömän pettynyt. Kaikki ne suuret toiveet ja odotukset uudenlaisesta toimintakulttuurista, Turun suunnan muuttamisesta toisenlaiseksi, ovat osoittautuneet vain illuusioksi. Kun ennen vaaleja osallistuin Turun radion haastatteluun kokoomuslaisen Juhani Lepän ja vihreiden Ville Niinistön kanssa, tuulimme heti hyvin juttuun ja löysimme yhteisiä näkökulmia. Puhuimme radiohaastattelussa Villen kanssa siitä, kuinka nyt tulee panostaa riittävästi ennaltaehkäisyyn, jotta kuluvan valtuustokauden päätteksi Turku ei enää esimerkiksi olisi niin laitospainotteinen. Painopisteen on muututtava raskaasta jälkihoidosta ennaltaehkäisyyn.
Kun viime viikon keskiviikkona käsittleimme peruspalvelulautakunnan budjettia, sain huomata, että todellisuus on aivan vallan muuta. Budjetti on pelkästään leikkaava, ennaltaehkäisyyn ei ole osoitettu uusia resursseja, leikatun budjetin sisällä yritämme kömpelösti tehdä suunnanmuutosta -siinä tuskin onnistumme. Meidän piti määrittää perus- ja ydinpalvelut ja varata niihin riittävät resurssit. Kuitenkin palveluita ollaan viemässä alueilta mm Jyrkkälän terveysaseman sulkeminen, päivähoidon henkilöstön lomautukset, omaishoidontuen riittämättömyys (määrärahat loppuivat jo huhtikuussa tänä vuonna!), vanhuspalveluiden kotihoidon henkilökuntamitoitus. Ulkoistettujen palveluiden piti olla oman tuotannon tukena tai lisänä. Päivähoidossa ollaan kuitenkin omaa toimintaa ajamassa vauhdilla alas ja lapsia siirtämässä yksityisen sektorin vastuulle liian vähäisillä resursseilla tai turvaverkoilla.
Palatakseni ryhmien väliseen sopimukseen. Minusta olisi ollut hyvä, jos sopimuksen avulla olisimme saaneet hyvän ja keskustelevan ilmapiirin kaupunkiin.Tämä olisi myös helpottanut päätöksentekoa. Kun sopimus heti alkumetreillä kuitenkin karahti kolmen koplan eli vihreiden, demareiden ja kokoomuksen keskinäiseen sopimukseen tulkita paperia ja toimia pääneuvottelijoina, oli asetelma alusta asti epätasa-arvoinen. Vaikka olemme mukana sopimuksessa, tulee kaikilla puolueilla olla oikeus sanoa omat näkemyksensä ja linjauksensa sekä neuvotteluissa että julkisuudessa. Kuitenkin tietyt tahot haluavat alistaa meitä vasemmistoliittolaisia huutamalla lautakunnassakin vähän väliä: olette mukana ryhmien välisessä sopimuksessa, tällä ei pitänyt tehdä politiikkaa! Samalla toiset tahot, kuten eilenkin valtuustossa sai huomata, saavat tehdä omia esityksiä, vaikka samaiset henkilöt tai ryhmä eivät suvaitse muiden kertoa julkisuuteen omia mielipiteitään.
Olen alusta asti sanonut, että emme alistu kynnysmatoiksi. Jos joku tai jotkut tahot tekevät ohi muiden sopimuksia olettaen, että muut tulevat perässä hiljaa nöyrtyen, niin väärin luulette. Se ei ole aitoa demokratiaa. Ja silloin, siinä tilanteessa, on vaan pakko toimia.
Pistetään alkuun saikkari-miekkari.
Vastalauseeksi Turun kaupungin opettajien lomautuksille, työntekijöiden
ylikuormittamiselle, alibudjetoinnille, paskoille palkoille etc – kaikki
joukolla työterveyteen hakemaan sairauslomaa.
Pysäytetään koko linja ja sitten voitaisiin miettiä ihan oikeasti mitä
tehtäis ja missä on vika kun ei peruspalvelut toimi alkuunkaan.