Poliittinen päiväkirjani

Hae blogistani

 

Sinun IP-osoitteesi: ... / ...
Punapellava / Kansanuutiset / Puutarhablogi
Julma totuus suomalaisesta eläintuotannosta

Kalenteri

««Feb 2010»»
SMTWTFS
  12
3
4
5
6
7
8910111213
14151617181920
21222324252627
28
Turun Vasemmistoliitto

Lautakunta perui varhaiskasvatuksen lomautukset

posted 11/11/2009

Kuten lehdestä jo aiemmin olemme saaneet lukea, Turussa perutaan varhaiskasvatuksen lomautukset. Tai no onhan teoriassa yhä  olemassa se mahdollisuus, että kaupunginhallitus päättää toisin suuressa viisaudessaan. Me lautakunnassa annoimme kuitenkin selvän, yksimielisen kannan asiaan. Sen verran ennakoimaton tuo sikainfluenssa-aalto on. 

Käsittelimme myös kuluvan vuoden toiminnan ja talouden seurantaa ja totesimme, että budjetti paukkuu yli suunnitellun  lähemmäs 18 miljoonaa euroa. No, ei ole yllätys, että alibudjetoinnilla ei saada budjettia kuriin eikä ole yllätys että palvelutarve kasvaa lama-aikana. Ja ensi vuonna sukelletaan vielä syvempään ja siltikin jotkut edelleen kuvittelevat, että pärjäämme ensi vuonna vaikka kaupunginjohtaja pukkinen esittää leikattavaksi 7 miljoonaa euroa peruspalvelulautakunnan talousesityksestä 2010. No, jos tämä on sitä vastuullista politiikkaa, niin mikäs siinä.. ensi vuonna paukutetaan sitten taas budjettia yli, sillä lakisääteiset palvelut nyt vaan on pakko järjestää -tavalla tai toisella. 

Muita käsittelemiämme asioita olivat mobiililaitteiden hankinta kotihoitoon, vastauksen antaminen valtuutettu Annika Lapintien kyselyyn toimeentulotukijonoista sekä eläinlääkäritoiminnan järjestäminen jatkossa. Toimivat mobiililaitteet tulevat parhaimmassa tapauksessa vapauttamaan hoitohenkilökunnan laitteiden äärestä ihmisten kanssa tehtävään työhön ja toimeentulotukijonot ovat kunnossa. Asiat siis hyvin näiltä osin. 

Monet asiat jäivät kuitenkin pöydälle tai menivät palautukseen. Hyviä ja mielenkiintoisia keskusteluja saimme kuitenkin aikaiseksi. Saadessamme selvitystä sikainfluenssan tilanteesta, tiedustelin rokotusjonoista ja etenkin viime lauantaina pääterveysasemalle syntyneestä pitkästä jonosta, jossa riskiryhmään kuuluvat ihmiset joutuivat odottamaan tihkusateessa. Vastaus oli selkeä: rokotteita on saatavissa todella epätasaisesti ja toimitus takkuaa, mikä haittaa rokotusten organisoimista. Etukäteen ei ole tietoa, että tuleeko seuraavaksi sadan, kahden sadan vai kahden tuhannen rokotteen erä. Rokotteet saattavat saapua ihan päivän parin varoitusajalla ja esimerkiksi pääterveysaseman lauantainen rokotuspäivä oli organisoitu ihan parin päivän varoitusajalla. Se haluttiin kuitenkin järjestää ja saada ihmiset rokotettua kaikista haasteista huolimatta.

links: digg this    del.icio.us    technorati    reddit

AddThis Social Bookmark Button